Menneisyys kertautuu monenlaisessa inhimillisessä kanssakäymisessä. Tiedostamattamme saatamme ”kertoa” muistojamme uudelleen. Tunteensiirto eli transferenssi on elävä ja monitahoinen ilmiö vuorovaikutuksen sisällä.
Freud määritteli v.1895 transferenssin infantiilien tunteiden ja asenteiden ilmaantumiseksi uudessa muodossa terapeuttiin kohdistettuna. Greensonin (v.1964) mukaan transferenssi on tunteiden, viettien, asenteiden, fantasioiden ja puolustuskeinojen kokemista nykyhetken objektia kohtaan, ne ovat siirtoa alun perin varhaislapsuuden merkittäviin henkilöihin kohdistuneista reaktioista.
Mitä vaikeampia häiriöitä menneisyys on tuottanut, sitä mustavalkoisempaa on liikkuminen läheisyys-etäisyys-akselilla.
Transferenssi suhteessa kehityshistoriaan
Mikä saa ihmisen sitten kokemaan toisen ihmisen niin että todellinen yksilöllisyys hämärtyy, niin että toinen näyttäytyy transferenssin määrittämän alueen verran epärealistisena?
Liialliset pettymykset vaikeuttavat psyykkistä kehitystä ja aiheuttavat pysähtymiä ja vääristymiä oman itsen kehittymiselle, ja kesken jäädessään tekevät ihmisen enemmän tai vähemmän, jopa ylenmääräisen riippuvaiseksi toisesta ihmisestä. Näinollen kehittyy tarve käyttää nykyhetken objekteja lapsen tarpeiden ja pyrkimysten tyydyttämiseen ja purkamiseen, jota seuraava paine kohdistuu lähellä oleviin ihmisiin, puolisoon, ystäviin, hoitaviin henkilöihin jne.
Syntyessään täydellisesti muista riippuvainen eriytyy 1. ikävuoden lopulla muista ihmisistä. Tämä eriytyminen saa aikaan (V. Tähkän mukaan) oman olemassaolonsa kokevan henkilön syntymän. Noin kolmen vuoden iässä hän saavuttaa itsekokemuksen tilan jossa hän on yksilö toisten yksilöiden maailmassa, omaehtoisesti olemassa oleva, jolla on myös oma sisäinen kokemusmaailma. Noin kolmen-viiden vuoden iässä hän tulee kykeneväksi kolmen hengen (äiti, isä, lapsi) suhteeseen, ja siirtyy oidipaalivaiheeseen. Nuoruusiässä lapsi menettää vanhempimielikuvansa ja saa iänmukaiset rakkausobjektinsa. Psyykkisen aikuisuuden saavuttaminen tarkoittaa suhteellista itsenäisyyttä, jolloin hänellä on keinoja ristiriitojen selvittämiseen (muitakin kuin aggressiivisuus), oma arvomaailma sekä kyky surra (luopuessaan vanhemmista), uusiutua ja rakastaa.
Jos tämä edellä kuvattu itsenäistymiskehitys ei onnistu, seuraa toistamispakkoa suhteessa tiettyihin lapsuuden tapahtumiin, jotka tulevat esille kuin ennalta määrättyinä ja vaihtoehdottomina tapoina kokea. Laatunsa ja määränsä se saa yksilöllisen kehityshistorian kautta.
Transferenssi ihmisten välillä
Transferenssi mahdollistuu terapeutin ja asiakkaan välisessä suhteessa tehden kyseisestä suhteesta hedelmällisen, mutta ihan tavallisessa, arkisessa kommunikoinnissakin tapahtuu tunteensiirtoa. Saatamme suhtautua toiseen ihmiseen, johon luotamme, kuin hän olisi joku toinen, jonka kanssa vuorovaikutus on aiemmin häiriintynyt ja jäänyt selvittämättä. Jos vaikka ihastumme tai ärsyynnymme tavattomasti jonkun henkilön seurassa, jonka tapaamme vaikka vasta ensi kertaa, saattaa tunteensiirto myös olla aktivoitunut. Sen voi saada aikaan jokin ele, ilme tai asento, kävelytyyli tai tapa puhua, joka muistuttaa jostakin tutusta, ja se voi olla positiivista tai negatiivista. Joku saattaa kohdella väheksyvästi, koska häntä on itseä satuttanut samankaltainen suhtautuminen, ja se edelleen satuttaa, mutta siirtämällä toiseen samaa tunnetta oma taakka näennäisesti helpottaa. Jollakin, joka kävelee toisen ylitse, on todennäköisesti omilla kasvoillaan kengänjäljet.
Sairastuessaan ihminen joutuu kohtaamaan oman avuttomuden tunteensa. Jos se on vaikeaa, hän saattaa käyttäytyä niin että toinen ihminen lähellä alkaa kokea olevansa neuvoton ja huolissaan. Jos on aina vaadittu paljon, tai liikaa, saattaa puristaa toisestakin mehuja. Toivottavasti oma lähde löytyy.
”Rikkinäinen puhelin”
Herkkävaistoinen saattaa tunnistaa tunteensiirron; kuin jotain ”muuta” olisi läsnä, jotain mikä ei kyseiseen hetkeen kuulu, tai vaistota kuinka häneen suhtaudutaan kuin johonkin toiseen ihmiseen. Jokin kahden ihmisen välillä on kuin sijoiltaan, tai vain tuntuu oudolta. Kommunikaatio on aina monimutkaista, varsinkin jos läsnä on ”hankalia” sukulaisia, entisiä rakkaita, ystävä, johon on menettänyt luottamuksen tai rajaton esimies työpaikalta. Jotakin on jäänyt kesken ja matka jatkuu toisen polun kautta.
Myös oman tunteensiirron tiedostaminen vakauttaa tunneilmastoa, kuin tiheässä verkossa erottaisi selvempiä lankoja ja yhteyksiä. Missä kulkee raja tuon toisen ja hänen tunteidensa, ja minun ja minun tunteineni välissä? Miksi toisen ihmisen kanssa kaikki tuntuu jotenkin helpommalta? Selkiytyminen tietenkin lisää luottamusta ja avoimuutta, ja tekee läheisyyden kokemisen ja aidon yhteyden mahdollisemmaksi.
”Synnynnäinen kykymme samaistua ja ottaa osaa toisten ihmisten kokemuksiin pohjautuu heidän hermostostaan saamaamme tartuntaan. Keskeistä on, miten voimme estää tuon tartunnan, jotta emme toistuvasti joutuisi jonkun toisen hermojärjestelmän vangeiksi.” – Daniel N. Stern (2002)
kehotusblog 