”Change occurs when one becomes what he is, not when he tries to become what he is not.” -Perls-
Jo vauvan varhainen kokemus siitä, miten hänen kehoaan kohdellaan, luo perustan omalle kokemukselle todellisuudesta; iholla, sisäelimissä ja lihaksissa koetut tuntemukset luovat kehomme, eli itsemme. Keho on paikka, jossa psyyke elää. Luotettava ja tarpeiden mukainen hoiva auttaa lasta oppimaan turvaa, ja opettaa pitämään pelkoa ja ahdistusta poissa.
Laiminlyödyn lapsen itsesääätelyn opettelu jää kesken.
Traumalla tarkoitetaan tarkasti määriteltynä poikkeuksellisen kuormittavaa tapahtumaa, jonka kokee uhkaavana.
Mielikuvitus tekee elämästä rikkaan; se lisää nautintoa, tekee meistä luovia ja spontaaneja, rikastaa rakkaussuhteita, torjuu kipua ja ikävystymistä. Traumatisoitunut mieli on toivottomammassa tilassa; mieli palaa menneeseen ja psyykellä on vähemmän varaa joustaa. Ilman mielikuvitusta on vaikeampi haaveilla ja toivoa. Uusien mahdollisuuksien näkeminen auttaisi toimimaan kohti niiden löytymistä.
Trauma näkyy kuivakiskoisuutena ja eleettömyytenä; kasvojen ilmeet ovat vähäisempiä, ja se vaikeuttaa eheyttävää liittymistä toisiin ihmisiin.
Se, mikä ihmisten kesken on mennyt ”rikki”, paranee ihmisten kesken.
”Suurin osa kärsimyksistämme kumpuaa niistä valheista, joita kerromme itsellemme.” -Elvin Semrad-
Voimme parantua siitä, minkä tiedämme tapahtuneen. Se edellyttää rehellisyyttä ja luottamusta itseemme; uskon itseäni ja omaa tarinaani siitä, mitä tapahtui. Olen itseni puolella. Otan vastaan oman kehoni tuntemukset sellaisena kuin ne koen.
Traumamuiston heräämisen eli takauman aikana Brocan alue aivoissa on sammuksissa. Sen tehtävä on on pukea sanoiksi ajatuksia ja tunteita; traumaa on vaikea ilmaista kielellisesti.
Ylikuormittumisen jälkeen stressihormonien palautuminen normaaliin tasoon heikkenee, ja pitkällä aikavälillä itse kunkin kehon herkimmät järjestelmät alkavat oireilla. Keho on jäänyt rekisteröimään vaaraa, lihakset jännittyvät, ihminen taistelee tai pakenee, joskus jopa jähmettyy liikkumattomaksi, koska traumaattinen kokemus on virittänyt mielen reagoimaan mahdolliseen uhkaan. Keho pitää kirjaa.
Trauma on häirinnyt itsesäätelyn kehittymistä ehkä jo varhain; on vaikea tunnistaa uhkaa ja turvaa toisistaan.
Itsesäätelyn palautuminen edellyttää kykyä rauhoittua ja keskittyä, vaikka mieleen tulee menneestäkin muistuttavia kuvia ja tuntemuksia. Avoimuus on tärkeää, salaaminen on turhaa -senkin, millä keinoilla on tähän asti selvinnyt. Häpeän tunnetta oppii sietämään.
Muutos tapahtuu kun alkaa tuntemaan tunteitaan ja tutustumaan sisäiseen maailmaansa. Erilaisia kehollisia tuntemuksia voi opetella nimeämään; ”kun minua ahdistaa, rintaani puristaa”.
Omien ajatusten ja ruumiillisten tuntemusten välille alkaa syntyä yhteyttä, ja kehon elävyys palaa. Tähän myös aivokemiallinen selitys; tietoinen läsnäolo lisää etuotsalohkon aivokuoren aktiivisuutta ja vähentää aktiivisuutta esim. tunnetasolla ylireagoivassa mantelitumakkeessa.
Kehollisin menetelmin traumasta eheytymisessä nousee esiin aistimuksia, joita trauma on jähmettänyt tai tukahduttanut. Tavoitteena on ystävystyä niiden aistimusten ja sen energian kanssa, jota aiemmin on pitänyt pelottavina tai vieraina. Kun aiemmin on saattanut lamaantua tai jäädä aloilleen, voi alkaa toimia sen mukaan, mitä tekee kun aktiivisesti huolehtii itsestään.
Fysioterapeutti, Rosen-terapeutti Satu Vaarula
hyvinvoi.net
Bessel Van Der Kolk: Jäljet kehossa
kehotusblog 