Ihmisen mieli

 

Mieli on syntymästä asti olemassa suhteessa toiseen ihmiseen, ja se kehittyy vuorovaikutuksessa.

Mielen toiminnan ylläpitäminen perustuu ensisijaisesti homeostaasin ylläpitämiseen kehossa eli ruumiillisiin tarpeisiin. Mentalisaatio tarkoittaa kykyä pitää mielessä; näen itseni omin silmin, ja myös toisen silmin, oman minäni ulkopuolelta, ja näitä kahta näkökulmaa pystyn pitämään mielessäni samaan aikaan. Näinollen siedän sitä, että voin ymmärtää eri tavalla mitä toinen sanoo, ja hän voi ymmärtää eri tavalla kuin mitä minä tarkoitan.

Äiti auttaa lapsen mentalisaation kehittymistä  pystyessään sisällyttämään mieleensä lapsen tunteita, eli sietämään niitä, ja saa rauhoitettua lastaan. Hän pitää omat tunteensa erillään lapsen tunteista, eli ei esimerkiksi pelästy kun lapsi pelästyy. Ahdistus ja pelko voivat lukita mieltä, mutta rauhallisessa mielentilassa lapsi oppii uutta, pystyy tekemään realistisia havaintoja ja ajattelemaan havainnoimaansa. Mentalisaatio ei ole vain sanallista toimintaa, vaan kehon kautta välittyvää tanssia. (Shai & Belsky) Leikkiessään lapselle on läsnä sekä todellinen että kuviteltu, ja leikin kautta lapsi käsittelee todellisuutta.

Kiintymyssuhteen laadun muodostumiseen vaikuttaa se, kuinka vahvasti ja kuinka laajalla tunneskaalalla lapsi löytää oman mielensä vanhemman mielestä. Riittävän hyvät hoivakokemukset ja kehon tuntemukset lisäävät turvallisuutta. Turvaton lapsi saattaa ”jäädyttää” ja näin katkoa yhteyksiä suojatakseen mieltään. Kehosta tulevaa tietoa on silloin vähemmän.

Aikuinen minä tunnistaa tunteita, haluja ja tarpeita, ja sitä miten ne ohjaavat käyttäytymistä. Sietämällä tunteitaan ja hallitsemalla niitä pystyy suuntautumaan kohti oman minän syvyyttä ja todellista itseään, joka sietää epävarmuutta ja joustaa.

Mentalisaatiokyvyn kehittymistä edeltää  ajattelu, jonka mukaan 1.ulkoinen maailma on sama kuin mielen todellisuus. Tämä näkyy tietynlaisena ehdottomuutena käytöksessä; vain minä olen oikeassa. ”Minusta tuntuu tältä, joten asia on näin.” Oma mieli voi myös ns. saada tapahtumaan asioita.

2.Uskottelussa puolestaan itsen ja maailman suhde on päinvastainen; ne ovat erillisiä maailmoita. Taustalla tässä suhtautumisessa saattaa olla traumaperäisen dissosiaation aiheuttama tyhjyydentunne. Ihminen saattaa puhua itsestään ja tunteistaan merkityksettömästi ilman todellista yhteyttä omiin tunteisiin. Myös yhteys omaan kehoon on silloin kadoksissa.

3.Teleologisesti asennoituva tarvitsee toiselta ihmiseltä ns. todisteita. Toinen ihminen ja hänen mielensä on olemassa, mutta hänen käytökselleen luodaan odotuksia, joiden pitää toteutua ennenkuin omaan arvoon voi uskoa. Kun toinen toimii odotusteni mukaan, olen hyväksytty. Parisuhteessa tällainen ajattelu kuormittaa. Jos itsetunto on konkreettisen tiedon varassa, myös ruuasta ja ruumiinpainosta voi tulla niin konkreettisia asioita, että ne voivat edistää syömishäiriön kehittymistä. ”Olen yhtä hyvä kuin painoni.”

Läheisen tai terapeutin ei-tietävä asenne, empatia ja tuki auttavat jäsentämään omaa mieltä niin, että omanarvontunto voi muuttua vähemmän riippuvaiseksi toisen käytöksestä. Kun tiedostaa omaa automaattista ajatteluaan, sen voi kyseenalaistaa, ja alkaa reagoimaan neutraalimmin. Omien ja toisten tunteiden välille tulee selvyyttä.

Miten sitten ihminen on voinut alkaa luottamaan toiseen olentoon? Ihminen on luonnostaan varautunut uuden ja vieraan suhteen. Ihminen on kehittynyt sekä oppijaksi että opettajaksi, jonka kommunikaatio on johdonmukaista eleiden ja ilmeidenkin osalta. Se joka haluaa ilmaista jotakin, käyttää tietynlaisia signaaleja; katsekontakti, reagoimisen vastavuoroisuus ja tilanteeseen sopivat äänenpainot sekä fyysisen kontaktin luominen. Tämän ”merkatun peilaamisen” kautta annetaan ymmärtää, että kuulija on tarkoituksellinen henkilö, ja saadaan sivuutettua biologinen suoja, joka estää harhaanjohdetuksi tulemisen. Kommunikaatiokanava avautuu. Sosiaalinen oppiminen edellyttää tätä tapahtumaa.

Traumatisoituminen vaikeuttaa muutoksen sietämistä mielessä. Sosiaalisesta tiedosta tulee epäluotettavampaa, ja vuorovaikutus on jäykempää, sulkeutuneempaa ja vastavuoroisuus vaikeammin saavutettavaa. Jäätyminen reaktiona voi näkyä vaikkapa sellaisten tietorakenteiden puolustamisena, jotka ovat jo osoittautuneet vääriksi tai harhaanjohtaviksi. Kyse on sopeutumisesta, jolla suojellaan haavoittunutta mieltä. Omaa itseä suojellaan dogmaattisuudella, kognitiivisella sulkeutumisella tai konservatiivisuudella, vaikka se ei olisi muten tarpeellista. Tieto, joka haastaa omia mielipiteitä, voi herättää uhan tunnetta ja muita sietämättömiä tunteita, joilta pitää suojautua. ”Tiedollinen jäykkyys” on siis omien tunnetilojen säätelyä, sosiaalisessa mediassakin. Rationaalisuuteen ei silloin voi asiantuntijakaan vedota; riittävä tieto ei muuta tilannetta.

Vähemmän defensiivinen ihminen on avoimempi uudelle tiedolle ja ajattelunsa muuttamiselle. Oppimiselle on siis inhimilliset edellytyksensä.

Epävakaus on olemassa suhteessa muihin, se  ei ole yhden ihmisen erillinen ominaisuus. Ihminen, jolla ei ole tarpeeksi mentalisaatiokykyä, voi tiedostamattaan kokea väkivallan kokemuksellisesti oikeutetuksi, koska jotkut tunteet, kuten häpeä ja nöyryytys voivat olla niin murskaavia että koetun uhan torjumiseksi pitää toimia konkreettisesti.

Kokemus siitä että tulemme ymmärretyiksi juuri omana itsenämme, on eheyttävää. Kunnioitus, lämminhenkisyys ja empatia, suhteessa omaankin historiaan, ehkäisee yhteisössä myös esimerkiksi syntipukki-ilmiötä, jossa yksittäinen jäsen kantaa tunteita muiden puolesta. Yksin pärjäämisen kulttuuri ja vain omien voimien varassa oleminen altistaa yhteisöä kiusaamiselle, joka estää luovuutta kaikissa jäsenissään.

Terapiasuhteeseen asiakas tuo nähtäville eletyn elämänsä. Kehossa se näyttäytyy selkeimmin. Rosenmenetelmä-hoidossa on mahdollisuus kehollisten ilmiöiden kautta peilata omaa mieltään. Mielen ja kehon välinen kanava vahvistuu turvallisen, neutraalin ja luotettavan peilauksen kautta. Jokin kehon osa esimerkiksi saattaa vetäytyä sisäänpäin, hengityksen liikettä ei näy tai se on muuuttunut kapeammaksi tai pienemmäksi. Keho on ottanut kantaakseen tunteita, jotka ovat torjuttuja, ja näin jääneet tunnistamatta ja ilmaisematta. Kun keho kokee tarpeeksi turvaa, lihaksissa oleva jännite, joka pitää poissa tietoisesta mielestä tunteita, muistoja ja asenteita, hellittää. Tämän vapautumisen asiakas voi kokea hyvin helpottavana ja energisoivana.

Satu Vaarula Fysioterapeutti, Rosenterapeutti, kirjailja

Lähde: Mentalisaatio Teoriasta käytäntöön, toim. Laitinen, Ollikainen

P9232417.jpgP-001.jpg

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s