”Ruumis on ihmisen subjektiivisuuden perusta”

Psykoanalyysin isä Sigmund Freud aikanaan jakoi ihmisen mielen kolmeen osaan: tietoinen, esitietoinen ja tiedostamaton. Esitietoinen ja tiedostamaton eroavat siinä, että tiedostamattomalla ei koskaan ole pääsyä tietoiseen mieleen, mutta esitietoinen on tavallaan tulossa tietoisuuteen vaikkei vielä ole siellä tietoisessa mielessä.

Varhaisimmat, implisiittiset toiminnot kypsyvät vauvalla tallentuen oikeaan aivopuoliskoon, ja ne ovat sanoittamatonta kypsymistä.

Verbaaliset, sanoin tavoitettavat järjestelmät perustuvat näihin implisiittisiin toimintoihin, joka on siis ihmisen mielen tiedostamattoman osan biologinen perusta. Vauvan ja äidin oikeat aivopuoliskot kommunikoivat keskenään, ja vauvan mieli käsittelee nopeasti ja automaattisesti vihjeitä silmästä silmään ja kosketuksen kautta; kasvojen ilmeitä, ruumiin asentoja, eleitä, äänensävyjä ja äänteiden muodostamista.

Mentaalinen toiminta, eli yksilön kyky ymmärtää samaan aikaan mielessä sekä itse että toinen, soveltaa tätä opittua. Hyvin kehittynyt mentalisaatiokyky auttaa ymmärtämään ja asettumaan toisen ihmisen asemaan.

Oikea aivopuolisko on hallitseva emotionaalisessa viestinnässä, sekä myös mieleenpainamisessa että oppimisessa, johon kokemukset kiinnittymisestä ja tunteiden säätelystä perustuvat. Merkittävämmät kokemukset saattavat olla visuaalisesti suuntautuneita, kuten lapsen ruumiin välittämä viesti äidin silmän pilkkeessä.

Varhaisia kokemuksia voidaan säädellä niin että lapsi kokee ne turvallisiksi tai häiritseviksi. Lapsi saattaa alkaa kokemaan itsensä vähäisenä tai ylenmääräisenä suhteessaolona maailmaan nähden. Tätä häiriötä terapiasuhteessa tapahtuva tunteiden uudelleensäätelyn oppiminen voi parantaa.

Aikuisellakin suurin osa vuorovaikutuksesta pohjautuu mm. ruumiillisiin viesteihin, jotka ovat liian nopeita käännettäviksi verbaaliselle kielelle ja tietoiselle reflektiolle. Mm. tapa liikkua, verbaalisen viestinnän sävy ja nopeus määrittävät vuorovaikutuksen sisällön sävyä, mutta kasvojen ilmeillä on tärkein osuus. Muutokset toisen ihmisen tunnetiloissa tunnistetaan havaitsemalla muutosta heidän tilassaan, joka puolestaan saa aikaan sen, että tunnistaa muutoksen itsessä kinesteettisten ja somaattisten kokemusten pohjalta. Ilmeisesti kasvojen vasen puoli ilmentää tunteita enemmän kuin oikea, koska (vasemman aivopuoliskon ohjaama) oikea aivopuolisko tuottaa tarkoituksenmukaisia viestejä, mutta vasen taas paljastaa kätkettyjä henkilökohtaisia tunteita.

Samoin korvissa on eroa; oikea tunnistaa rakenteellisia puolia, ja vasen kielen musikaalista ja melodista puolta, varsinkin affektiivista intonaatiota.

Toista ihmistä ja itseään oppii tuntemaan paremmin kun oppii tunnistamaan omia kehollisia vasteita suhteessa toisen ihmisen ruumillisista vasteista tulevaan tietoon, eli kun kehotietoisuus syvenee.

Kehollisin mentelmin, kuten Rosenmenetelmähoidossa, voi tutustua omaan kehoon ja havainnoida oman kehon tuntemuksia, sekä muutoksia siinä suhteessa siihen mitä ilmaisee ja mitä tunteita nousee esiin tätä prosessia peilaavan terapeutin avustuksella. Myös tuntemuksille  sanojen tuolla puolen voi löytyä ilmaisua, ja sanoja traumaattisille kokemuksille  on mahdollista tavoittaa.

Lähde: Allan N. Schore, neuropsykoanalyyttinen näkökulma

http://hyvinvoi.net/

Satu Vaarula, ft, Rosen-terapeutti

 

Advertisement

Rakkauden neljä eri muotoa

”Koko olemuksemme on omimman luonteensa puolesta yhtä suurta tarvetta, epätäydellinen, vasta johonkin valmistuva, tyhjä, kuitenkin sotkuinen, ja että se huutaa häntä, joka voi avata sen, mikä nyt on solmittu, ja solmia yhteen sellaista, mikä roikkuu irrallaan. ” C.S. Lewis (1960)

 

1. Kiintymys (Storge) on sekä  lahjarakkautta – se tarvitsee sitä, että se saa antaa, sekä myös tarverakkautta -se tarvitsee sitä, että sitä tarvitaan.

”Se ei olisi kiintymystä, jos sitä ilmaistaisiin äänekkäästi ja usein. Sen esiintuominen julkisuudessa olisi jotain samaa kuin omien huonekalujen kantaminen ulos muuttopäivänä. Ne täyttivät tehtävänsä oikein hyvin siellä, missä ne olivat.”

Kiintymys punoutuu elämäämme melkein pujahdellen ja hiipien. Se on rakkauden lajeista vaatimattomin, ja kuitenkin niin suurta, kuin äidin kiintymys lapseensa. Se ei ole olevinaan mitään, mitä se ei ole. Toisiinsa kiintyneet tuntevat toisensa, mutta heillä ei aina välttämättä ole mitään yhteistä.

Kiintymys on luonnollinen ja tavanomainen suhde, jossa voimme olla yhtä vapaita kuin yksinollessa, muttemme kuitenkaan ole yksin. Tulemme toimeen toisen ihmisen kanssa, eikä häntä kohtaan ei ole suuria odotuksia. Rakkauden muotona kiintymys on avarin ja lavein, ja vähiten nirso. Tuo toinen ihminen ei ole ”kuin luotu minua varten”, vaan oma itsensä, ja arvokkaampi kuin ehkä tulee ajatelleeksi.

Kiintymys avaa silmämme hyvyydelle, jota emme olisi huomanneet ilman sitä.

Suhteen, joka perustuu kiintymykseen, uhka on muutos. Se saa aikaan mustasukkaisuutta. Kiintymys on vaistomainen, mutta myös eläimellinen ilmiö. Sisarukset, jotka ovat kiivenneet samoihin puihin ja leikkineet samalla junaradalla, voivat alkaa pilkallisiksi kun toinen tekee löydön. Mustasukkainen on kuin koira, jolta on viety luu. Tarverakkaus haluaa vain sitä parasta mitä itse voi antaa. Jos tämä ei enää riitä, tarvitseva keksii keinon pitää toisen tarpeenalaisena. Lahjarakkaus puolestaan tekee itsensä tarpeettomaksi antamalla.

2.Ystävyys (Filia) on löyhimmässä yhteydessä hermoihimme. Se ei kiihdytä pulssia eikä saa punastumaan. Se ei ole elämän pöydän pääruokalaji. Ystävyys on rakkauden lajeista vähiten mustasukkainen; jakaminen ei ole pois omasta.

Ystävyys on vapaa kiintymykseen liittyvästä tarpeesta olla tarpeellinen. Ystävyydellä ei ole arvoa lajinsäilymiselle, mutta se luo lajin säilymiselle arvoa.

Yhteinen toiminta luo toveruutta. Ystävyys muodostuu niiden parin, kolmen ihmisen kesken, jotka jakavat vielä enemmän. Rakastatko minua -kysymys ystävyydessä merkitsee: Näetkö saman kuin minä? Välitätkö siitä? Ystävyys koskee jotakin asiaa. Niillä, jotka eivät ole matkalla minnekkään, ei ole matkatovereita.

Ystävä on liittolainen. Selkä, jonka takana ei ole ystävää, on paljas. Ystävyyden varjo on se, että se voi tehdä hyvät ihmiset paremmiksi, ja pahat ihmiset pahemmiksi. Se on helposti rajaavaa. Jokaiselle, joka ei kuulu piiriin, on näytettävä se -kuten esimerkiksi amerikkalaisittain: ”Isn´t he/she cute?” Poissulkemisen ja rajaamisen ilolle ei saisi antaa periksi, sillä se alamäki on jyrkkä.

Nainen ei voi päästä sisälle miesten metsästysporukkaan, koska piiri lakkaisi olemasta sitä mitä se on, jos hän olisi siinä sisällä. Nainen tai mies, joka luulee toisten ystävyyttä Eroksen aikaansaannokseksi, ivaa ja jarruttaa sitä, jolloin tuo ystävyys voi muuttua salaiseksi.

3. Eroottinen rakkaus on sitä, että on rakastunut. Seksuaalinen kaipaus, jossa ei ole Erosta, haluaa asiaa itseään. Eros haluaa rakastettua ihmistä. Toisen haluaminen, Venus, on himoa, ei rakkautta, koska se haluaa omistaa. Eros ei ajattele kumman mielihyvästä on kysymys, vaan se häivyttää antamisen ja vastaanottamisen välisen eron.

Eroksessa meistä tuntuu joskus, että kohoamme lentoon. Venus saattaa yhtäkkiä tökätä muistutuksen, että olemme oikeastaan karkuun päässeitä ilmapalloja. Olemme sukua sekä enkeleille, että kollikissoille.

Kun olemme eroottisen rakkauden vallassa, jaamme rakastettumme kanssa mielummin onnettomuuden, kuin että olisimme onnellisia ilman häntä.

Eroksesta ei kuitenkaan saisi tulla ainoa suhdetta ylläpitävä voima, koska se on rakkauden lajeista kuolevaisin, vaikka se korostaakin pysyvyyttä -rakastan sinua aina! Pelkkä tunne ei hoida suhteen asioita.

Jos Erosta kunnioitetaan ehdoitta, siitä tulee demoni, jonka perässä juostaan. Suhteessa tarvitaan myös hyveitä ja hyviä periaatteita, jotka luovat jatkuvuuden ja turvan suhteelle. Rakkaus on toisen ihmisen olemassaolon vahvistamista -on hyvä, että olet olemassa!

4. Lähimmäisenrakkaus alistuu, jos se haluaa pysyä sellaisena kuin se on -korkeampi kumartuessaan. Lähimmäisenrakkaus pystyy rakastamaan sellaistakin, mikä itselle ei luonnostaan ole rakastettavaa. Se on kuin taikaviini, joka kaadettaessa luo oman lasinsa.

Rakkauden ainoa ikuinen aines on rakkauden itsensä muutosta tuova läsnäolo. Rakkaus on sitoutumista toisen ihmisen kukoistukseen; haluan että Sinusta tulee paras Sinä, ja sitoudun auttamaan siinä. Se on myös toisen rakkauden tervetulleeksi toivottamista!

C.S.Lewisin teoksesta Neljä rakkautta (1960)

 

http://hyvinvoi.net/

Satu Vaarula, ft, Rosenterapeutti, kehopsykoterapiaopinnot

OLYMPUS DIGITAL CAMERA