Psykoanalyysin isä Sigmund Freud aikanaan jakoi ihmisen mielen kolmeen osaan: tietoinen, esitietoinen ja tiedostamaton. Esitietoinen ja tiedostamaton eroavat siinä, että tiedostamattomalla ei koskaan ole pääsyä tietoiseen mieleen, mutta esitietoinen on tavallaan tulossa tietoisuuteen vaikkei vielä ole siellä tietoisessa mielessä.
Varhaisimmat, implisiittiset toiminnot kypsyvät vauvalla tallentuen oikeaan aivopuoliskoon, ja ne ovat sanoittamatonta kypsymistä.
Verbaaliset, sanoin tavoitettavat järjestelmät perustuvat näihin implisiittisiin toimintoihin, joka on siis ihmisen mielen tiedostamattoman osan biologinen perusta. Vauvan ja äidin oikeat aivopuoliskot kommunikoivat keskenään, ja vauvan mieli käsittelee nopeasti ja automaattisesti vihjeitä silmästä silmään ja kosketuksen kautta; kasvojen ilmeitä, ruumiin asentoja, eleitä, äänensävyjä ja äänteiden muodostamista.
Mentaalinen toiminta, eli yksilön kyky ymmärtää samaan aikaan mielessä sekä itse että toinen, soveltaa tätä opittua. Hyvin kehittynyt mentalisaatiokyky auttaa ymmärtämään ja asettumaan toisen ihmisen asemaan.
Oikea aivopuolisko on hallitseva emotionaalisessa viestinnässä, sekä myös mieleenpainamisessa että oppimisessa, johon kokemukset kiinnittymisestä ja tunteiden säätelystä perustuvat. Merkittävämmät kokemukset saattavat olla visuaalisesti suuntautuneita, kuten lapsen ruumiin välittämä viesti äidin silmän pilkkeessä.
Varhaisia kokemuksia voidaan säädellä niin että lapsi kokee ne turvallisiksi tai häiritseviksi. Lapsi saattaa alkaa kokemaan itsensä vähäisenä tai ylenmääräisenä suhteessaolona maailmaan nähden. Tätä häiriötä terapiasuhteessa tapahtuva tunteiden uudelleensäätelyn oppiminen voi parantaa.
Aikuisellakin suurin osa vuorovaikutuksesta pohjautuu mm. ruumiillisiin viesteihin, jotka ovat liian nopeita käännettäviksi verbaaliselle kielelle ja tietoiselle reflektiolle. Mm. tapa liikkua, verbaalisen viestinnän sävy ja nopeus määrittävät vuorovaikutuksen sisällön sävyä, mutta kasvojen ilmeillä on tärkein osuus. Muutokset toisen ihmisen tunnetiloissa tunnistetaan havaitsemalla muutosta heidän tilassaan, joka puolestaan saa aikaan sen, että tunnistaa muutoksen itsessä kinesteettisten ja somaattisten kokemusten pohjalta. Ilmeisesti kasvojen vasen puoli ilmentää tunteita enemmän kuin oikea, koska (vasemman aivopuoliskon ohjaama) oikea aivopuolisko tuottaa tarkoituksenmukaisia viestejä, mutta vasen taas paljastaa kätkettyjä henkilökohtaisia tunteita.
Samoin korvissa on eroa; oikea tunnistaa rakenteellisia puolia, ja vasen kielen musikaalista ja melodista puolta, varsinkin affektiivista intonaatiota.
Toista ihmistä ja itseään oppii tuntemaan paremmin kun oppii tunnistamaan omia kehollisia vasteita suhteessa toisen ihmisen ruumillisista vasteista tulevaan tietoon, eli kun kehotietoisuus syvenee.
Kehollisin mentelmin, kuten Rosenmenetelmähoidossa, voi tutustua omaan kehoon ja havainnoida oman kehon tuntemuksia, sekä muutoksia siinä suhteessa siihen mitä ilmaisee ja mitä tunteita nousee esiin tätä prosessia peilaavan terapeutin avustuksella. Myös tuntemuksille sanojen tuolla puolen voi löytyä ilmaisua, ja sanoja traumaattisille kokemuksille on mahdollista tavoittaa.
Lähde: Allan N. Schore, neuropsykoanalyyttinen näkökulma
Satu Vaarula, ft, Rosen-terapeutti
kehotusblog 